Skip to main content
Meidän tiimi

Meidän tiimi

Susanna Käkelä

Tuolivuokralainen

“En ainakaan ala kampaajaksi niin kuin äitini.” tuumasin yläkoulun alussa. Pari vuotta myöhemmin hain opiskelemaan Kuusamon ammattikouluun parturi-kampaaja linjalle ja pääsin. Tein jo opiskeluaikoina Nilon Hiuspisteessä töitä, mutta olen myös nähnyt muita liikkeitä työharjoittelujaksoilla Rovaniemellä. Valmistuin parturi-kampaajaksi vuonna 2010. Vuoden olin Nilon Hiuspisteessä työntekijänä ja vuonna 2011 aloitin vuokratuolilaisena. Sillä tiellä olen edelleen ja työkengät on tiukasti kiinni Hiusputiikin lattiassa ja tulevaisuudessa myös Hiusputiikin johdossa.

Lue lisää

Satu Pesonen

Tuolivuokralainen

Olen syntynyt ja pääsääntöisesti aina asunut Kuusamossa. Valmistuin parturi-kampaajaksi keväällä 2016 Kainuun ammattiopistosta ja olin jo opiskelujen aikaan silloisessa Nilon Hiuspisteessä harjoittelemassa. Heti valmistumisen jälkeen jäin liikkeeseen töihin ja yrittäjyyden aloitin elokuussa 2016. Lisäksi olen kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2012 Kuusamon lukiosta.

Lue lisää

Satu Pesonen
Sanna Vähäkuopus

Sanna Vähäkuopus

Tuolivuokralainen

Sanna on paljasjalkainen Kuusamolainen. Olen ehtinyt opiskella kolme ammattia: suurtalouskokki, merkonomi ja parturi-kampaaja johon valmistuin vuonna 2018 KAO Kuusamon hiusalalta. Hiusputiikki (Nilon Hiuspiste) tuli tutuksi jo koulun harjoittelujen aikana. Työt aloitin liikkeessä heti valmistumisen jälkeen ja sillä tiellä ollaan. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä olin n. 14 v. Kuusamon Hesburgerissa ravintola-alalla.

Lue lisää

Jaana Mustonen

Nilon Hiuspisteen omistaja & Kao Kuusamon Hiusalan opettaja

Jaana on ollut alalla 40 vuotta, hän on yrityksen perustaja/omistaja ja edelleen on palava into työhön. Vahvuutena hiusten leikkaaminen ja kokonaisuuksien suunnittelu asiakkaille.

Jaana on vaihtelunhaluinen ja tykkää ohjeistaa nuorempia alalle, joten hän on työn ohessa kouluttautunut alan opettajaksi ja päätyönä onkin hiusalan opettajuus.

Harrastuksena koirat sekä mummuna olo. Kesäisin hän matkustelee puolison kanssa kaksipyöräisellä. Jaana lopettaa liiketyön 16.6.2023.

Jaana Mustonen
Marko Välijärvi

Marko Välijärvi

Työntekijä

Kuusamossa syntynyt ja aina asunut. Viihdyn paikkakunnalla erittäin hyvin. 

Olen toiminut parturi-kampaaja yrittäjänä valmistuttuani joulusta 2015 lähtien. Yritykseni oli tuttavallisemmin Salon Queen’s Hair. 

Yrittäjyys siis laitettu kirjekuoreen ja taitettu pöytälaatikkoon. Yrittäjähenkisyys kulkee vahvuutena kuitenkin aina mukana! Mahdollisuus ja ajatus työntekijäksi siirtymisestä syntyi yhden koulutusreissun automatkan aikana. Nilon Hiuspiste on tullut minulle opiskelun aikana tutuksi harjoittelun kautta ja nyt ympyrä on sulkeutunut.

Lue lisää